Sormet mullassa
On se aika vuodesta, kun luonto tarjoaa parastaan. Siveltimen tahti hidastuu, kun maalari jää tuijottamaan todellisen Mestarin jokapäiväistä luomistyöstä. Eilen tulivat esiin villiorvokit, tänään humaannuin "tuomen tuoksu-juoksulla" joenrannassa satakielten kannustamana. Sormet mullassa, elämän lanka tai morning glory-köynnöksen taimia kouliessani uusiin ruukkuihin, tulin pohtineeksi omaa suhdettani kukkiin.
Lähes vääjäämättä, ajan hengen mukaan, aihe haluaa ottaa feministisen näkökulman. Kukat ovat kauniita, herkkiä, oikukkaita ja vaativia. Niiden tuoksu houkuttaa ja moninaisuus kiehtoo. Kevät ja siten uusi elämä elämän symboli. Ei siis ihme, että naiset ja kukat ovat olleet erottamattomia kulttuurista toiseen.
Taidehistoria osuus on tapana aloittaa muinaisesta Egyptistä. Siellä sininen lootuksen kukka toi lohtua ja helpotusta kipuilevalle ja vanhenevalle aurinkojumala Ra:lle. Kreikkalainen jumalatar Heran yhteydessä käytettiin liljaa kuvaamaan hedelmällisyyttä ja erotiikka. Sama kukka symboloi jokseenkin päinvastaista hyveitä keskiajalla; puhtautta ja viattomuutta kun neitsyt Marian tunnisti alttaritaulusta liljankukasta.
1700-1800 -luvulla siveelliset ja kunnialliset naiset saivat harrastaa rauhassa kukka-asetelmien maalausta, vaikka heidän osallistumisensa ammatilliseen taidekoulutukseen oli kielletty. Ja silti kukkia mestarillisesti maalauksissaan vaatineet varsinkin Alankomaiden asetelmamaalarit olivat miehiä. Abraham Mignon on heistä ehdoton suosikkini.
Naisilla on ollut joissakin harvoissa tapauksissa mahdollista luoda varteenotettava ura taiteilijana, vallitsevasta sukupuoliasetelmista huolimatta. Tästä esimerkkinä eräs ihailemistani kukkamaalareista, Marianne North (1830-1890). Tutkimusmatkailija, joka jäätyään 25-vuotiaana leskeksi matkusti pelottomana, yhteiskunnallisen asemansa ja varakkuutensa turvin naiselle ennen kuulumattomalla tavalla 20-vuoden ajan ympäri maailmaa Australiaa ja Borneota myöten. Ajan tavasta poiketen, hänen maalauksissaan kukat olivat omassa kasvuympäristössään. Samalla kun hän uudisti kasvimaalausta, hän teki palveluksen kasvitieteelle. Ennennäkemätöntä oli esittää kasvit niiden omassa ympäristössään. Käytännössäkin tämä ei ollut aivan helppoa. Voimme vain kuvitella kuumuuden, kosteuden, hyönteisten ja viidakkopolkujen asettamat esteet maalaustarvikkeita pitkässä hameessa ja korsetissa kuljettaneen Miss Northin tiellä. Kew Gardenissa on nähtävillä maailman ainoassa yhdelle naiselle omistetussa galleriassa lähes koko tuotanto. Pitikö hän itseään taiteilijana vai tutkijana? Varmasti molempia. Hän oli aidosti ja ylpeästi kukkamaalari, nainen ja seikkailija. Tutkimusmatkailija, niin taiteessa kuin todellisuudessakin.
Kukat ovat olleet sallittuja naisille ehkäpä niiden feminiinisyyden ja raamatullisen yhteytensä vuoksi, ehkäpä siksi, että lähes kaikki muu taiteessa kuului vain miehille. Tämä taiteen genre on ollut ja on sitä jossain mielessä yhä, väheksytty. Siksikö, että kukkamaalauksilla on nais- ja harrastelijataiteen leima?
Leimaa varmasti jossain mielessä on, mutta onneksi taiteessa kaikki kukat saavat kukkia. Kohde ei ole niin tärkeä kuin muoto, ja jos maalaat hyvin ja tuot jännittävän, uuden näkökulman aiheeseen, ei haittaa että aihe on kukka. Päinvastoin. O´Keeffe on tästä hyvä esimerkki. Tai Joseph Frank, tai Heikki Marila, tai Carolina von Schantz.. listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään! Meitä on monta!
Oma tutkimusmatkani kasvien maailmaan on alkanut vaivihkaa. Ensin yllätin itseni itse teosta maalaamista floraa minulle symbolisesti tärkeän kärsimyskukan muodossa. Kun huomasin mihin kaikkeen kasveja voi maalauksessa käyttää, olin koukussa. Muodot lisäävät visuaalista mielenkiintoa, lehdet elävöittävät, eksoottiset luovat tunnelmaa ja vievät uusiin maailmoihin. Kaikki kasvit ovatkin yllättäen hyötykasveja -maalarille. Kukat ovat oiva tekosyy käyttää värejä. Taiteen tekemisen henkilökohtaisilta alkulähteiltä löytyy pakottava tarve, melkein kipeää tekevä pakko, saada aikaan jotain hurmaavaa, uskomattoman upeaa. Kukat ovat itsessään sitä.
Vaikka pieni osa kasveistani on harkiten valittuja ja symbolisesti latautuneita, on valtaosa mukana vain silkasta sattumasta, intuition mukaan ottamia. Siinä missä tietoinen mieli käsittelee seitsemän asiaa, tiedostamaton 1,4 miljoonaa? Intuitio on maalarin paras ystävä. Siksi en ole taistellut kukkia vastaan, vaikka alussa kyyninen epäilijä minussa yritti järkeillä ne sivuun tauluista.
Runsaus on rauhoittavaa. Kun katseella on useita polkuja, joissa vaellella, mieli pysyy viihdytettynä ja jaksaa pysyä aiheessa pidempään. Siinä ehtii pysähtyä, hengähtää, saada moninaisuudesta voimaa ja virikkeitä. Kasveista löytyvät mielenkiintoisimmat muodot, rytmi, symmetria, jota ne toteuttavat omaa kuritonta käsikirjoitusta noudattaen. Niiden parissa maalari viihtyy ja eheytyy aina uudestaan.