Blogi

 

 

Prosessi

Miten jostakin taulusta tulee sellainen kuin siitä tulee? Prosessi on käsite, jonka kautta voidaan tarkastella kysymystä lähemmin. 


Taidemaailma -käsitteen isä Howard S. Becker on nyttemmin pohtinut kollegoiden ja taiteilijoiden kanssa yksittäisen taideteoksen sosiologiaa. Kirja, jossa näitä pohdintoja avataan, on ”Art from Start to Finish” (edit. Howard S. Becker et. al. 2006), ja jonka herättämiä ajatuksia seuraavassa jäsentelen.

Taideteos ei ole vain yksilön oma projekti. Yhden teoksen syntyyn ovat vaikuttaneet lukemattomat ihmiset ja ilmiöt. Tämä on ilmeistä joukkuelajeissa, kuten konserttimusiikissa tai elokuvien kohdalla, mutta myös näennäisten yksilölajien, kuten maalaamisen kohdalla, on sosiaalinen todellisuus monimutkaisempi kuin äkkiseltään ajattelisi.

Aloitetaan vaikkapa fyysisten olosuhteiden mahdollistajista. Materiaalien tuottajista, arkkitehdeistä ja työskentelytilan putkimiehistä, joita viimeksi mainittuja tosin odottelen omalle työhuoneelleni kärsivällisesti vettä kotoa kantaen. Tosiaan, joskus asiat tapahtuvat, eivät muiden avulla, vaan heistä huolimatta! Jopa virkistävän kokemuksen olotilan minulle antanut kahvinviljelijä on mukana tauluuni johtaneessa prosessissa, jos vaikuttimia laajennetaan tarpeeksi pitkälle.

Materiaalisten olosuhteiden lisäksi voidaan vain arvailla niitä tekijään psyykkisesti vaikuttaneita tahoja, jotka ovat edesauttaneet kyseisen taulun syntyyn. Ympäröivän visuaalisen kulttuurin ammattilaiset, elokuvatekijät, mainostajat ja muut taiteilijat kautta historian voidaan kuvitella työpöytäni ympärille, saatikka sitten ne puhujat, muusikot, kirjailijat ja akateemikot, joita luureistani pitkin päivää kuuntelen. Se, mitä kuuntelen, ja millaisia vaikutteita haen, on tietenkin oma valintani. Millä perusteella ja kuinka tietoisesti tätä valikointia teen olisi oma sivupolkunsa.

Entäpä se oman pään sisäinen sosiaalinen ympäristö, se kuviteltu yleisö, jolle taulujani kuvittelen joskus näkevän? Sen vaikutuksen analysointiin tarvittaisiin kokonainen päiväkirja! Siellä ovat edustettuina myös minän eri puolista ja läheisistä perheen jäsenistä ja ystävistä koostuva raati, joita täytyy aika ajoin tuuppia olemaan hiljaa. Tulee mieleeni romanttinen draama-komedia ”Tarina meistä kahdesta”, jossa Bruce Willis:nja Michelle Pfeifferin näyttelemä pariskunta joutuu tilanteeseen, jossa aviovuoteessa ei ollakaan vain kahdestaan, vaan keskustelussa ovatkin mukana molempien kuvitteelliset vanhemmat. Oiva kuvaus pitkästä liitosta ja sen sosiaalisista kiemuroista!  Se, ketä taidehuoneella ensisijaisesti kuuntelen, ja jonka  kuulemista joka päivä täytyy herkistyneenä harjoitella, on tietenkin oma intuitio, mutta mistä kaikesta se sitten koostuukaan! 

Voidaan ajatella, että jos olisin aloittanut maalauksen eri päivänä tai vaikka vain eri hetkenä sinä päivänä, se ei olisi sellainen kuin mitä siitä tuli. Vain mielikuvitus on rajana sille, mitä kaikkea on pitänyt tapahtua tai jäädä tapahtumatta, keitä olen tavannut tai millä tuulella läheiseni tai minä olen ollut, että juuri se teos on muodostunut juuri sellaiseksi kuin se on. Tässä mielessä jokainen taideteos on sosiaalisen konstruktion tuote.

Nyt voisi vaikuttaa siltä, että taiteilija on loputtomiin tuuliajolla kaikenlaisten vaikuttimien ja tiedostamattomien ohjureiden vietävänä. Näin varmaan onkin osittain. Siitäkin voisi tuo uusi, vastasyntynyt maalaus ”Vapauteen sidottu” kertoa. Mutta totuus on teoriaa ihmeellisempää.  Kontrollin, sisäisen tarinan esittämisen ja herkän vaikutteille alttiina olemisen välillä tasapainottelu on taitolaji.  Olen joskus miettinyt lentäjiä suhteessa autoilijoihin: kuinka monta eri suuntaa ja kallistuskulmaa heidän on otettava huomioon liikenteessä! Taiteilijan osa on jokseenkin rinnastettavissa tähän. Ja sitten on se autopilotin mahdollisuus.  

Tämä perhosefektiksikin kutsuttu ilmiö pätee taiteen ulkopuolellakin -yllätys yllätys! Kuinka monimuotoisen kudelman jäseniä olemmekaan! Se joka uskoo suureen Kapellimestariin, jolla on kaikki nämä ohjat käsissään saa ihmetykselleen ja kiitokselleen lisää pontta. Ja ne kenen todellisuudessa asiat vain tapahtuvat, ilmiö lienee vieläkin ihmeellisempi. Joka tapauksessa on huomion arvoista kuinka merkityksellistä, sanon uudestaan painokkaasti: merkityksellistä!  jokainen pienikin asia ja teko on meidän sitä ehkä tietämättä.