Blogi

 

 

Luova ihminen

Luin eräästä fiktiivisestä romaanista mielenkiintoisen ajatuksen. Siinä opettaja antoi oppilaalleen tehtävän miettiä miksi Jumala sanoi Genesiksessä jokaisen luodun kohdalla: "ja niin oli hyvä", mutta ihmisen luotuaan ei tätä kommenttia tullut- Eikö ihminen sitten ollut hyvä? Vai eikö Jumala ollut tyytyväinen tekemäänsä? Kirjassa oppilas etsii ja lopulta löytää vastauksen:

Ihminen ei ole vielä valmis! Ihminen on saanut elämäntehtäväkseen kehittää itseään kohti sitä lopputulosta, johon hänet on tarkoitettu.

Mielenkiintoinen aihe ja uppoaa nykyihmiseen, jonka isoin haaste on pysyä ajassa ja kaiken tasalla, niin kyvyiltään kuin tiedoiltaankin. Moraalinen ja "henkinen" kasvu ovat tietenkin näin humanistin näkökulmasta niitä, joita sietäisi kehittää itse kunkin. Itselle tämä tarkoittaa konkreettisesti oman navan ulkopuolelle suuntaavaa havainnoimis- ja reagointikykyä. "Meidän, ei minun, parhaakseni"! 

Taiteilijana ajatus ihmisen luomistyön epätäydellisyydestä suuntaa mietteet taiteen isoon merkitykseen; siihen mikä on luovan työn punainen lanka, miksi se on niin erityistä? Ihminenhän käyttää luovuuttaan monella muullakin tavalla kuin vain taiteessa. Taide on kuitenkin siitä erityinen, ettei sitä tarvitse tehdä tai tuottaa, toisin kuin asumuksia tai ravintoa. Se on vapaaehtoista, mutta luontaista, kuten leikki. Teema sulahtaa jo valmiiseen ajatuslokerooni siitä, että taide on luomistyön jatketta. Toteutamme sen kautta Jumalan kuvana olemista, uutta luovana ja itselleen tekemistä keksivänä olentona.

Hedelmä kertoo puusta kaiken oleellisen. Siksi tuotos, taide on niin merkittävää; teos on itsetuntemuksen lähde. Peilinä taide voi toimia tietenkin tekijälle itselleen, mutta toteutan tässä äsken mainittua oman itsen ulkopuolelle katsomista enkä jumiudu itseanalyysiin. Taidetta on pidetty yhteiskunnan peilinä, ja aatehistorian tutkimuksen kohteena se onkin mielenkiintoinen. Yksittäisen ihmisen kohdalla, taiteen peilaava vaikutus on niissä katsojan kokemuksessa ja ajatuksissa, joita teos herättää. Niiden avulla voi herätä miettimään miksi huomio kiinnittyy tiettyyn tauluun tai taulun osaan? Miksi joku värimaailma vetää toisia enemmän puoleensa? Mikä katsojan elämäntilanteessa avautuu tarkasteltavaksi heränneestä tunteesta tai kiinnostuksesta? Näin päästään lähelle taideterapiaa. Kodin seinälle hankittu teos elää tätä terapeuttista peili-elämäänsä parhaalla mahdollisella tavalla. Taulu muuttuu oman mielentilan mukaan. Leikkimielisesti ajatellen: siitä voi tarkastaa, missä nyt mennään ja mitkä asiat taulussa nyt kiinnostavat tai häiritsevät.   
 
Tekijän näkökulmasta katsottuna, ei pelkästään maalari muokkaa taulua, vaan taulut muokkaavat myös maalaria. Se, minkä äärellä aikansa viettää, ei voi olla vaikuttamatta tekijäänsä. Tämä on myös valintakysymys. Vaikka elämän rajutkin varjot välillä lankeavat, ei niitä halua jäädä tutkimaan liian pitkäksi aikaa. 

Palataan vielä Genesikseen. Romaanissa esiintyvällä opettajalla oli jäänyt jotain huomaamatta. Ihmisen luotuaan: ”… Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää.” (1. Moos: 1:31.) Tämä tietenkin ennen syntiinlankeemusta, mutta ei siitä nyt enempää tällä kertaa.